Kirkkosanomat - 30.9.2010 7/2010 s. 16
Jumala kokosi perheen palasista
— Pidin pääni Ollin mukaan ottamisesta, vaikka monet neuvoivat, että ei kannata ottaa matkalle 6-vuotiasta villiä poikaa! Loppujen lopuksi Ollin mukanaolo oli siunaus. Kun muiden hakijoiden lapset huusivat hotellissa täyttä kurkkua, meidän vauvamme rauhoittui nopeasti nähdessään, että Olli luotti meihin, Irene Karen kertoo. Jumala on yhdistänyt ja johdattanut. Suvun mummonmökissä Ulvilan Kullaalla asuvan perheen arkea ilostuttavat myös pullea Oliver-kissa ja terhakka Maisa-koira. Lasten täti käy usein viikonloppuisin ja lomillaan auttamassa arjen askareissa, ja myös isovanhemmat Raumalta ovat kiinteästi mukana perheen elämässä. Ilmapiiri kodissa on lämmin ja välitön.
Marjaana Perttula
Nimi liittää sukuun
Irene Karen on perheestään kiitollinen Jumalalle. Nimiensä kautta lapset ovat tulleet liitetyksi myös Karenin sukuun. Kummankin lapsen kutsumanimi on suomalainen ja toinen nimi lastenkodissa annettu, kolmas nimi suvussa kulkenut nimi. Olli-Victor Artturi Karenin ortodoksinen kaste vahvistettiin Kullaan kirkossa ja hänen sisarensa sai kasteessa nimekseen Anna-Lin Orvokki Karen. — Lin tarkoitti jotain kukkaa kiinan kielellä ja Orvokki oli äitini toinen nimi. Ja nyt meillä on taas suvussa Artturi Karen, selvittää Irene Karen. Ihmisten reaktiot eivät kuitenkaan aina ole positiivisia adoptointiin eikä varsinkaan yksin adoptointiin. Irenelle on tullut erityisen rakkaaksi pari raamatunkohtaa. Se, missä Jumala sanoo, että ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni”. Ja toiseksi kohdat, jossa Jeesus sanoo: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Ja ”Kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” — Jumala on johdattanut meidät perheeksi tällä tavalla, Irene Karen tiivistää. Ja jos joku kyselee lasten isää, osaa Porin kristillistä koulua käyvä Anna-Lin kertoa, että heidän isänsä on Taivaan isä.
Marjaana perttuLa
”Jumala on johdattanut meidät perheeksi tällä tavalla”, kertoo Irene Karen, joka yhdessä lastensa Anna-Linin ja Ollin kanssa hemmottelee perheen Oliver-kissaa.
”Sinä itsekäs suomalainen, miksi et adoptoi lapsia?”
n voinut kuvitella, että perhe tulee tällä tavalla! Jumalan johdatus ei aina mahdu normaaliin ajatteluun, sanoo Söörmarkussa erityislastentarhanopettajana toimiva Irene Karen silminnähden tyytyväisenä perheestään, lapsistaan Ollista ja Anna-Linista. ”Sinä itsekäs suomalainen, miksi et adoptoi lapsia?” Nämä sanat pysäyttivät Irene Karenin 1980-luvun lopulla, jolloin hän työskenteli Evankeliumiyhdistyksen lähetystyöntekijänä Japanissa. Nuori nainen ei ollut siihen mennessä koskaan ajatellut, että hän olisi itsekäs tehdessään lähetystyötä. Olihan hän nimenomaan noudattanut lähetyskutsumustaan ja pyytänyt Jumalalta johdatusta myös puolison löytämiseen ja perheen perustamiseen. Mutta siemen oli kylvetty, amerikkalaisen lähetin sanat jäivät muhimaan mieleen.
Isovanhempien jalanjäljissä
Irene Karen ei ollut Japanissa sattumalta. Pappisperheen tytär tiesi jo nuorena, että hän haluaa lähteä lähetystyöhön niin kuin isovanhempansa Irene ja Artturi Karen, jotka tekivät elämäntyönsä Japanissa. — Olin 12-vuotias, kun meillä kotona kokoontui lähetyspiiri. Laskin portaikon kaidetta alas ja ilmoitin kaikille, että isona lähden lähetystyöhön! Irene Karen muistelee. Ja niin myös tapahtui sen jälkeen, kun hän ensin oli opiskellut lastentarhanopettajaksi Tampereella ja musiikkileikkikoulun opettajaksi
Sibelius-Akatemiassa. Myöhemmin hän jatkoi opiskelua töiden ohella valmistuen erityislastentarhanopettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi. Japanissa hän työskenteli luterilaisen kirkon ylläpitämissä päiväkodeissa. — Kun ihmiset kuulivat, keitä isovanhempani olivat, vastaanotto oli todella sydämellinen. Siunaus kantoi. Sain myös nähdä talon, jossa isovanhemmat viimeksi pitkään asuivat. Toin sieltä kotiini maljakon, joka edustaa minulle juuriani, kertoo Irene Karen.
Irene odotti yli kolme vuotta
Irene Karen laittoi vireille adoption ollessaan 36-vuotias. Hän tiesi, että tukiverkostona olisi laaja perhe, omat vanhemmat ja lääkärinä työskentelevä sisar. Interpedian kautta tehtiin paperit pienestä tytöstä. Odotus oli
pitkä ja sydäntä raastava. — Raumalla käydessäni kävin ostamassa lasta varten potkukelkan. Koska oli kesä, valikoima ei ollut paras mahdollinen. Oli tarjolla vain sininen kelkka, mutta otin sen, vaikka sinistä pidetäänkin poikien värinä. Samalla näin silmieni edessä ikään kuin tekstin, että se on poika! Irene Karen kertoo. Jonkin ajan päästä Interpediasta soitettiin. He tarjosivat Irene Karenille harkinta-aikaa, koska heillä olikin nyt tytön sijasta tarjota poika. — Tiedän! Otan! Kolmen ja puolen vuoden odotuksen jälkeen sain Ollin 40-vuotislahjaksi. Ja aika ihmeellistä, että myös Olli oli 3,5-vuotias, Irene Karen sanoo. Parin vuoden jälkeen perheeseen haettiin Kiinan lastenkodista runsaan vuoden ikäinen Anna-Lin. Läheisten ohella Olli oli mukana sisarensa hakureissulla.
Eks tiä Pihlavan enkeli
Pihlavan kirkko on valmistunut 53 vuotta sitten. Se noudattelee 1950-luvun loppupuolen tyyliä, jossa koristeellisuutta ja kuvia on kartettu. Taiteilija Anja Konkan mosaiikkityö ”Enkelinpää” on ainoa kuva Pihlavan kirkon interiöörissä. Taiteilija on sommitellut pienistä mosaiikkipaloista laastipohjalle enkelin kasvot. Enkelinpäällä on korkeutta 77 cm ja se on 60 cm leveä. Teos on edelleen alkuperäisellä paikallaan kuorin sivulla kastemaljan lähettyviltä. Enkelinpään tekijä Anja Konkka eli vain 47-vuotiaaksi. Hän syntyi 1917 ja kuoli 1964. Konkka kävi Vapaata Taidekoulua vuosina 193641 ja uudelleen 1950-luvulla. Taiteilijan debyytti oli Savonlinna 1938. Kun Pihlavan kappalainen Pirjo Tiira näki ”Enkelinpään” ensi kertaa, hänelle tuli elävästi mieleen Italian Ravennassa näkemänsä ensimmäisten kristillisten vuosisatojen kirkkotaide. Ja varmaan vaikutteet ”Enkelinpäähän” sieltä löytyvätkin, sillä Anja Konkka opiskeli taidetta Ravennassa Accademia di Belle Artissa vuosina 1959 – 1961. Enkelinpään on Pihlavan kirkkoon lahjoittanut Maire Gullichsen. Mesenaatilla oli kesäasunto Pihlavan suunnassa ja Pihlava sahakin oli Ahlströmien omistuksessa, joten yhteydet olivat luontevat. Pihlavan eläkkeellä oleva kirkkoherra, rovasti Niilo Suhonen muistaa hyvin, miten Maire Gullichsen oli itse katsomassa paikkaa mosaiikkityölle. Alttariseinälle teos oli liian pieni. Sen sijaan se sopi hyvin ikkunaseinälle, jossa kuorin viereinen kastesyvennys muodostaa oman kokonaisuutensa. Mutta alkuperäinen ilme on aina loppujen lopuksi katsottu parhaaksi, kertoo rovasti Niilo Suhonen. Uutta ilmettä Pihlavan kirkkon interiööriin tuovat tekstiilitaiteilija Raija Rastaan suunnittelemat kirkkotekstiilit, jotka ovat valmistuneet vuonna 2002.
Maija-Leena SeppäLä
— Vuosien varrella on joitakin kertoja harkittu alttaritaulun hankkimista, joskus on mietitty myös metalliveistoksen hankkimista.