Kirkkosanomat - 24.8.2010 6/2010 s. 12
Kuoro on johtajansa soitin
Kuoronjohtajan oma mentaliteetti näkyy johtamistavassa. Kuoro haluaa sitoutua johtajaansa. Kuoron kevään menestykset ovat tästä parhain osoitus. Perinnettä ei saa katkaista. Arkikielellä ilmaistuna rima on syytä pitää korkealla, jotta myös harjoitukset muodostuvat miellyttäväksi ja haastavaksi kokemukseksi. Kuoroesitykset tarvitsevat oman kypsymisaikansa. Vuosi on sopiva mittari.
Yksilöllisyyttä
Erkki Hakkiluodon nuotistokokoelmat ovat jo sellaisenaan aarre, jonka hän on pelastanut jälkipolville. Kaikki on järjestelmällisesti arkistoitu. Toteutetut ohjelmat ovat oma koosteensa. Paitsi kuorojohto on Erkki antanut oman panoksensa myös sisältöön. Omat sävellykset ja erityisesti sovitukset ovat vieneet miehen. Yritän kysyä, mistä uuden luominen saa voimansa. Mestari ei paljasta salaisuuttaan. ”Se vaan tulee,” hän toteaa. Sovituksessa on omat lainalaisuutensa. Ei voi olla hyppäyksiä kokonaisuudesta, vaan äänen kuljetus pitää seurata samaa linjaa. Kuulijaakin ajatellen esityksen täytyy olla helposti laulettava. Tekstin sisällä on ominaisuuksia ja tunnelma, joka heijastuu tai avautuu suoraan. Kuoro on johtajansa instrumentti, joka tulkitsee teosta omalla tyylillään, joskus leikillisesti ja joskus jopa aivan liikuttavasti. Kirkkokonsertti antaa mahdollisuuden tulkita ja välittää kuulijalle, mikä on puhdas ja pyhä. — Musikaalisuus on minulle Luojan lahja, toteaa Erkki vaatimattomana. Viralliset asiakirjat kertovat juhlallisesti niin director musices kuin musiikkineuvos arvonimistä.
Kuoromies ja opettaja Erkki Hakkiluoto on koonnut kotitilan rakennuksiin oman museon.
Porilainen mieskuorolaulu ja Erkki Hakkiluoto kuuluvat erottamattomina yhteen.
itkä rupeama kanttorina Raumalla, Luvialla ja Porissa haastoi hengellisen musiikin sovittajaksi ja säveltäjäksi. Päivätyö opettajana, musiikin ja metallintyön erityisosaajana vei nuorten maailmaan. Meri toi rantaan aarteet, joista Erkki Hakkiluoto sai ainekset merimuseoonsa. Kotiympäristön kalastusja maatalouselinkeinon työvälineet omissa tiloissaan ovat läpileikkaus viime vuosisadasta.
Kotialttarin Raamattu vuodelta 1903 on edelleen käytössä.
iloksi. Setä toimi lukkarina Luvialla. Hänen äkillinen kuolemansa oli myös käänne Erkin elämässä. Yhdessä isä ja poika ottivat vastuun jumalanpalvelusmusiikista. Matka taittui kuorma-autolla ja ainoa evästys virsilauluun oli isän toteamus: laulat sitten. Kirkossakäynti oli nuorelle pojalle mieluisaa, kun voi tehdä jotain ja erityisesti laulaa. Samalla heräsi kiinnostus urkumusiikkiin ja erilaisiin sovituksiin. Porin Lyseon keskikoululaisen mieltä ylensi, kun abiturientti tuli pyytämään säestäjäksi aamuhartauksiin. — Eipä edes päätä huimannut, vaikka osasin soittaa ensin alkuun vain kolme virttä, kertoo Erkki. Rehtori hoiti muut virret.
Uskallatteko?
Laulat sitten
Musiikki oli luonnollinen osa lapsuuden kodin perhe-elämää. Erkki muisteli oman isänsä ja setänsä soittoa. Kotona oli urkuharmoni, jota isä iltaisin soitteli omaksi ja perheensä
Keskikoulun jälkeen Erkki Hakkiluodon uravalinta oli selvä. Musiikki oli rakas harrastus ja sillä oli merkittävä osa Rauman seminaarin opiskelijavalinnoissa. Seminaarin musiikinopettaja Arvo Räikkönen huomasi jo varhaisessa vaiheessa opiskelijansa erityislahjakkuuden. Erkin myöntävä vastaus opettajansa kysymykseen: uskallatteko, avasi Rauman kirkon urkuparven ja urkumusiikin, joka eri muodoissaan on ollut osa elämää. Ensimmäinen pesti opettajana Harjavallassa vei samalla myös kuoromaailmaan. Kaksi mieskuoroa tarvitsi johtajan. Kuitenkin perustyö opettajana houkutteli koulumaailmaan, jossa Erkin pedagoginen osaaminen musiikin ja metallityön parissa vei Helsinkiin. ”Mitä sää siell teet, tull tänn” oli legendaarisen Altti Järvisen puhelun sisältö ja paluu kotiseudulle oli vailla vaihtoehtoja. Erkistä tuli Porin Mieslaulun kakkosjohtaja Altti Järvisen rinnalle ja hän sai heti vastuullisia tehtäviä. Yhteistyö Työväen mieskuoron kanssa oli itsestään selvää. Kuoro tarvitsee yhdistävän lenkin ja sellainen on useimmiten sen johtaja. Kun oli aika siirtää vastuuta eteenpäin, oli Quido Ausmaa luonnollinen valinta. Ihmisinä ja johtamistavoiltaan kuoronjohtajat ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta persoonallinen panos on aina tärkein.
Merimuseo
Erkin kädenjälki näkyy myös lapsuuden maisemassa. Läpileikkaus viime vuosisadan käyttöesineistä on museoitu kotitilan rakennuksiin. Merimuseo on kuin ristikirkko, josta näkyvä horisontti avaa menneisyyden ja iäisyyden. Arkisten esineiden keskellä on vanha raamattu, jonka sivuilta satunnainenkin kulkija on ammentanut voimia. Karuilla rannoilla on ihminen aina tajunnut rajallisuutensa ja samalla oppinut tulkitsemaan elämän käsikirjoitusta. Sävyjen kirjo on muovannut elämää ja antanut syvyyttä. Saaren rannassa oivallan, missä ainakin yksi Erkin luovuuden lähteistä saa alkunsa.
teKsti ja Kuvat hannu salonoja
Eks tiä Vienan Karjalan ikihonka Teljän kirkkoon
Kun Teljän kirkko valmistui 1973, sinne hankittiin alttariseinälle suuri risti. Ristin tilalle tuli 12 vuotta myöhemmin alttariveistos ja risti siirrettiin saarnatuolin viereiselle seinälle. Alttariveistos tilattiin 1984 liekasalaiselta taiteilijalta Eva Ryynäseltä. Hän kävi tutustumassa kirkkotilaan ja päätyi tekemään alttariveistosta neljä metriä korkeasta punahongasta. Hänen visiossaan alttariveistoksen kummallekin puolelle tulisivat vielä enkelireliefit, joita taiteilijalta ei kuitenkaan hankittu. Alttariveistoksen puu on lähtöisin Vienan Karjalasta ja sillä on ikää 400 – 500 vuotta. Kullanhohteisen ikihongan alaosasta löytyi sinistynyttä pintaa, mikä ei taiteilijaa haitannut. Hän loihti veistoksensa tähän osaan seimessä nukkuvan Jeesus-lapsen, jonka kasvot säteilevät rauhaa ja levollisuutta. Ylinnä veistoksessa on ristin mallinen Betlehemin tähti. Puun vino pintakuvio antaa rytmiä pienemmille tähdille eli ”tähtisumulle” Jeesus-lapsen yllä. Seimessä nukkuva Vapahtaja ja ylhäällä loistava risti kertovat Jumalan pelastushistoriasta joulusta pääsiäiseen. Uusi alttariveistos oli ensi kertaa nähtävänä 25 vuotta sitten 4. lokakuuta 1985 piispantarkastuksen yhteydessä pidetyssä seurakuntaillassa. Alttariveistoksen tilaamisesta oli tehnyt aloitteen Teljän silloinen kanttori Heino Kantola, joka oli tutustunut Eva Ryynäsen tuotantoon taiteilijan kotiateljeessa Lieksan Paaterissa. Myös kirkkoherra Pekka Kaijala puolusti uutta taideteosta, joka sopi hyvin teljäläisten arvostamaan tyylikkääseen kirkkoon. Alttariveistoksella ei ollut varsinaista nimeä, mutta kirkkoherra Kaijalalle se toi mieleen sanat ”Kun sana tualttari irrotettiin takaseinästä. Samassa korjauksessa risti palautettiin alkuperäiselle paikalle ja puuveistosta siirrettiin alttariseinällä hiukan oikealle. Juuri päättyneessä remontissa punahonkainen taideteos on siirretty saarnatuolin viereiselle seinälle. Puuveistoksen vieressä ovat kastemalja ja lähetyskynttelikkö. Kokonaisuudelle on tehty tilaa poistamalla pari tuoliriviä. Kastetilaisuuksille on kirkossa nyt oma puhutteleva paikkansa.
Maija-leena sePPälä
li lihaksi”. Kirkon alttariosa muuttui uudelleen 1990-luvun lopussa jumalanpalvelusuudistuksen myötä, kun